keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Syntymäpäivä kakut






Pakkaset paukkuu edelleen. Onneksi ei ole kuitenkaan enää niitä 30 asteen pakkasia. Tammikuu oli kyllä meillä täällä pohjoisessa todella kylmä ja eipä ne pakkaset ole vielä näin helmikuuksikaan hellittänyt. 

Tammikuussa meidän A neiti taas täytti vuosia.  8 vuotias neiti meillä jo. Apua kun nää vuodet vierii niin nopeaa. Vastahan se pieni punatukkainen prinsessa syntyi.  Neiti halusi tänä vuonna juhlia synttäreitä jossain muualla kuin kotona. Joten järjestimme kaveri synttärit Haaparannan candy Worldiin. Sieltä sai varata huoneen ja herkutkin tuli valmiiksi joten ei tarvinnut miettiä montaa kertaa järjestäisimmekö synttärit siellä. 

Kotona juhlimme vielä samana viikonloppuna ystävien ja sukulaisten kanssa. Mitään ihmeellistä ei  järjestelty. Toiveena oli kuitenkin panda aiheinen kakku ja senhän sitten toteutin. Kuorute on vanilijamassaa ja panda koristeen tein myös siitä ja sokerimassasta.  Onneksi netti on pullollaan hyviä ohjeita, joten tämäkin oli aika helppo toteuttaa. Päälle vain vähän marenkia ja karkkia. 

Happy Birthday- kyltin löysin Taavola gardenista kuin myös pitkät kynttilät. Kynttilät olivat ehkäpä vähän turhankin pitkät. 

Leivoimme mieheni kanssa ihan perus lohivoileipäkakun, jonka teimme kinuskikissan ohjeella. 


Pohja:

12 isoa vehnäpaahtoleipäviipaletta
12 isoa ruispaahtoleipäviipaletta

Täyte:
400 g lämminsavulohta (n. 600 g perkaamatonta)
250 g kylmäsavulohta
3 rkl sitruunamehua
2 nippua tilliä
400 g ranskankermaa
600 g ruohosipulituorejuustoa
yht. ½ tl musta- ja valkopippuria

Kostutus:
½ dl sitruunamehua
2 dl vettä

Koristelu:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
tilkka maitoa
1 ruukku salaattia
1 kurkku
100 g kylmäsavulohta

Poista lämminsavulohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lämmin- ja kylmäsavulohi pieniksi paloiksi. Purista sitruunamehu. Hienonna tilli. Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois.
Sekoita keskenään ranskankerma ja tuorejuusto. Vatkaa kuohkeaksi (n. 5 min). Sekoita joukkoon kylmäsavulohi, sitruunamehu, tillisilppu ja pippurit.
Laita tarjoiluvadille tiiviisti vierekkäin kuusi palaa ruispaahtoleipää, kaksi vierekkäin ja kolme peräkkäin. Kostuta sitruunavedellä. Levitä päälle 1/3 täytettä. Ripottele täytteen päälle 1/3 lämminsavulohesta. Lado päälle vehnäpaahtoleipäviipaleet ja kostuta. Laita väliin jälleen täytettä ja lämminsavulohta. Lado täytteen päälle toiset ruispaahtoleivät, kostuta ja toimi täytteen kanssa kuten edellä on kuvattu. Laita voileipäkakun kanneksi vielä vehnäpaahtoleivät ja kostuta.
Peitä voileipäkakku kelmulla. Laita päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta ja tuorejuustorasia ja nosta jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.
Levitä pinnalle maidolla tai ranskankermalla ohennettua tuorejuustoa. Koristele esimerkiksi jääsalaatilla, kylmäsavulohella, kurkkukuvioilla ja pursotuksin.

Kuvia ei tullut tällä kertaa synttäreistä juuri otettua, mutta ne onnistui vallan mainiosti. 
Love Hanna