perjantai 10. marraskuuta 2017

Muutoksen tuulia


Muutoksen tuulia on ollut koko syksy käynnissä. Uusi työpaikka taas ja paljon uusia ihania ihmisiä tavannut. Pikku hiljaa olen kesän jälkeen palannut harrastusten pariin ja arkikin muuttui tytön eskari aloituksen myötä.  Myös kotimme on kokenut syksyn aikana melkosen muodonmuutoksen. 

Kaikki lähti siitä liikkeelle kun päätin vihdoin laittaa meidän ikean ektorp- sohvan myyntiin. Sohva jota rakastin ja hoivasin monta vuotta. Oli haastavaa luopua sohvasta, joka oli perheellemme liian pieni. Ehdottomasti sohvan parhaita puolia oli, että kaikki päälliset oli pestävissä pesukoneessa, toisin kuin muut nykyajan sohvat. 

Löysimme juuri sopivan kokoisen divaanisohvan pieneen olohuoneeseemme. Kerrankin koko perhe mahtuu yhtäaikaa löhöilemään ja katsomaan tv:tä tai leffoja.  Uuden sohvan myötä myös olohuoneen pöytä sai lähteä vaihtoon. Sohvapöytä oli ollut meillä monta vuotta ja palvellut hyvin. Harmitti myös se myydä pois, mutta toisaalta on kyllä mukava saada vaihtelua. 


Värit ovat myös vaihtuneet uuden sohvan myötä hempeään vaaleanpunaiseen ja kultaan ja hopeaan. Mutta kyllä täytyy joulun lähestyessä vähän muuttaa värimaailmaa vähän talvisempaan.  Matto on ihan uusi. Vaalea ruutukuvioinen matto löytyi ihan sattumalta paikallisesta kaupasta ja oli vielä kohtuu edullinenkin. 


Keittiössä on sama ruokapöytä kuin ennenkin, mutta maalasin sen korkeakiilto valkoiseksi. Ja ai että mie tykkään siitä. Helppo pyyhkiä pinttyneemmätkin tahrat. Seinälle laitoin vähän liitutaulu fixiä luomaan vähän tehoste väriä niin valkoiseen keittiöön.  Senkin vetimet vaihdoin kristallinuppeihin




Kertokaahan mitä mieltä olette muutoksesta? Onko teidän makuun vai tykkäsittekö entisestä enemmän? 

Huomenna isänpäivä joten hyvää isänpäivää kaikille isille ja papoille ja mukavaa viikonloppua!

-Hanna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti