torstai 6. huhtikuuta 2017

Meikkinurkkaus



Päivän valoa alkaa taas riittää pitkälle iltaan. Niinpä innostuin ottamaan kuvia uudesta meikkaus nurkkauksesta. Tai ei tämä nyt ihan uusi ole, kun noin kuukausi sitten hankin. Ikeassa oli helmikuun ajan tarjouksessa tämä meikkipöytä ja minä kävin omani sieltä näppäämässä ihan kuun lopussa. Joten olen noin kuukauden päivät totutellut meikkaamaan pöydän ääressä.
Olin tottunut meikkaamaan Wc:n ison peilin edessä seisaallaan, joka oli toiminut tähänkin asti oikein hyvin. Mutta ainoa mikä ärsytti ihan tosissaan oli ettei meikeille ollut varsinaisia omia paikkoja, ja oli siksi aina levällään vessan pöydällä.  


Sopiva nurkkaus löytyi makuuhuoneesta, johon tulee hyvin valoa isosta ikkunasta. Makuuhuoneessa on myös toinenkin ikkuna josta yleensä aina aamu aurinko paistaa, eilenkin oli mahtava meikata aamuauringon paistaessa. Ei tarvinnut edes valoja  laittaa päälle. =) Meikkipöytä ei ihan valmis vielä ole. Kunnollinen valaistus puuttuu yhä sekä hieman säilytystilaa. Koruille ja laukuille täytyisi myös löytää oma paikkansa, joten täytyy vielä miettiä sopivia kalusteita.
Tuolina toimii kirpputori löytö, joka kaipaa vielä vähän tuunausta. Mutta ihana karvainen talja peittää sopivasti ruman istuinosan.



 Meikeille olen kuitenkin löytänyt ihan hyviä säilytysratkaisuja. Suurin osa meikeistä on pöydän alla olevassa vetolaatikossa, johon olen laittanut väliaikaisesti Ikean lokerikko laatikon. Näin meikit pysyy paremmin järjestyksessä. Lokerikot eivät ole ihan täysin sopivia laatikkoon, sillä ne ovat hieman liian korkeita, joten sopivien lokerikoiden metsästys yhä jatkuu. Laatikosta löytyy luomivärit, ripsivärit, nestemäiset huulipunat, kasvorasvat, puuterit ja muut korostus- ja varjostuspaletit.



Meikkisudit eli siveltimet olen laittanut pöydällä oleviin peltipurkkeihin, jotka olen päällystänyt marmorikuvioisella dc-fixillä.  Myös kaikki kynät ovat pöydällä omassa lasipurkissa, josta näkee yhdellä vilkaisulla kaikki, joten ei tarvitse kauaa etsiä haluamaansa. Siinä on kaikki huultenrajauskynät, silmienrajauskynät  sekä kulmakynät. Toisessa lasipurkissa pöydällä on lisää huulipunia. Ja niitähän minulla riittää. Huulipunia kertyy kummasti, minulla on aina ollut jotenkin hankala löytää sopivan väristä huulipunaa, joten huti ostoksia on muutama.



Yläpuolelle ostin pyöreän kehyksettömän peilin, joka ei ollut sittenkään ihan sopivan kokoinen, mutta ihan toimiva. Lisä peilinä on Ikean käsipeili. Pöydän mukana tulee myös lasi suojaamaan pöydän pintaa, se on todella helppo pitää puhtaana.





Kyllä olen tykännyt pöydästä paljon ja tässä kelpaa kyllä juoda aamuteet vaikka ihan muuten vaan.

Jos teillä ihanilla lukijoilla tulee mieleen jotain hyviä säilytystila ratkaisuja laukuille ja koruille pieneen tilaa, niin hihkaiskaapa minullekin.

-Hanna-

2 kommenttia:

  1. Oikein ihanan näköinen meikkinurkkaus :)
    Mie olen laittanut laukuille ja kaulakoruille omat seinäkoukut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! joo mieki meinasin laittaa hyllyn jossa koukkuja mutta jotenkin vielä mietityttää.. en haluaisi ripustaa niitä mihinkään.. täytyy varmaan laittaa joku hylly/ hyllyt, jos vaan saan sopimaan makuuhuoneeseen. =)

      Poista