keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tytölle uutta syksy vaatetta



Kerroinki viimeksi että ollut kaikenlaista puuhaa. No nyt on enimmäkseen ompelukone surrannut täällä työhuoneessa, jopa ihan yötä myöten. Niin on ompelu vimma tullut takaisin syksyn myötä. Postilaatikosta on putkhadellut kuvastoja mitä ihanimmista kaupoista. Niin suloisia lastenvaatteita. En kuitenkaa ole tilannut vaan olen ihastellut kangaskauppojen ihanaa kangastarjontaa.  Löysinkin paikallisesta kangaskaupasta todella ihania ja halpoja trikookankaita, joista täytyy ommella lapsille syksy vaatetta.


Esittelen ensimmäisenä tämän bampi-mekon, johon idean sain pari viikoa sitten. Kangas on lojunut kaapissa vuoden päivät. ja koska en keksinyt mitä siitä ompelisin, jäi se kaappiin odottamaan ideaa.  Kangas esittää kuulemma  lammaslaumaa, joka on minun mielestä ihanan retro, mutta tarpeeksi neutraali väritykseltään.
Noh perus trikoomekkohan siitä syntyi kuvan kera. Bampi-kuvan bongasin pinterestistä,  jonka painoin ja maalasin samalla menetelmällä kuin aikaisemmin.  Mekon kylkeen ompelin taas kangasmerkin, joista niin pidän. Mekko sai kaverikseen perus mustat legginssit. 

Kaavat: Ottobre kevät1/2014 Funny faces
Koko: 110cm
Kangas: Kemin kangasmaailma


Toinen mekko/ Tunika on tämä kissa mekko ja kukkalegginssit. 


Kaavat: 
Mekko: Ottobre kevät 1/2015 Free stars ja housut kirjastosta lainaamani ottobre lehdestä. 
Kankaat: harmaa trikoo Eurokangas, kukkatrikoo Kangaskukkula palalaari, rusetti Tilda-mallistoa
Koot molemmissa 110cm 



Idea tähän mekkoon on tullut jo ajat sitten, mutta olen etsiskellyt sopivaa kaavaa kyseiselle mekolle.  Tein mekkoon samasta kukkakankaasta takaosan, jota käytin myös legginsseihin. Ja etuosa ja hihat tummanharmaasta trikookankaasta. Tämä ottobre free stars mekkokaaava oli kuin luotu kyseiselle idealle, joten se oli helppo totetuttaa. Tämänkin kuvan bongasin pinterestistä, mutta tällä kertaa päätin kokeilla kultaista kangasväriä. Toimi hyvin harmaalla kankaalla. 


Mutta kuitenkin ihanin ompelemisista syksyvaatteista on ehdottomasti tämä lippalakkipipo.  Kauan olen tällaista kaavaa etsiskellyt, ja kun se tuli vastaan nosh-verkkokaupan sivuilla, täytyi pipon ompeleminen aloittaa heti. Kankaaksi valitsin omasta varastosta tätä ihanaa mustavlakoista joustocollege kangasta ja mustaa trikoota. Tupsu on tehty itse langasta.


 Tästä tuli niin kivan mallinen lippis, että päätin tehdä myös pojalleni ja itselleni myös. En vain tiedä vielä mistä kankaasta, enköhän jotain keksi.  Lippiksessä mielestäni parasta on oikeastaan kangas, sillä se sopii melkein kaikkien vaatteiden kanssa. Lippiksen taakse ompelin taas tällaisen merkin. Näitä merkkejä minulla onkin neljällä eri tekstillä ja kuvalla. 


Ompelu innostus jatkuu ja lisää ideoita putkahtelee päähän, joten jos ei minusta taas vähän aikaan kuulu mitään, tiedätte että olen jumiutunut ompelukoneen ääreen.  =) 

-Hanna-







2 kommenttia: