keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Nellinuudelipää mekko ja lohikäärmehuppari

Heipsistä vaan! 
Kaapissa on lojunut jo jonkin aikaa mintunvärinen raitakangas ja visiokin on ollut jo valmiina vaikka kuinka kauan, mutta kaavaa piti vähän metsästää, kunnes hoksasin että voin muuttaa t-paita kaavan mekoksi. Nimesimme tyttäreni kanssa mekon nellinuudelipääksi. ( Risto Räppääjä-elokuvasta ) Väri ei kylläkään ole se puna-valkoinen vaan sopivampi väri meidän neidille. =)


Halusin mekkoon oikein lyhyet hihat ja vyötärölle kiristysnauhan. Löysin sitten ottobre-lehden kevät1/14 numerosta sopivan t-paita kaavan, josta voisin muokata mekon. En tehnyt paljon muutoksia, pituutta lisäsin reilusti ja vähän myös leveyttäkin. Onnistui onneksi hyvin kaikki muutokset. 


Kankaan tilasin noshilta ja resori taitaa olla Kemin kangasmaailmasta. Helmaan ompelin tuolaisen söpön merkin, jossa tyttö ompelee.




Pojalle olen ommellut tämän hupparin jo ajat sitten mutta kävi niin hassusti, että huppari värjääntyi heti ensimmäisessä pesussa vähän sinertäväksi. Ja aika monta pesua sen on käynytkin että on vaalentunut melkein omaan väriinsä. Ai että kyllä harmittaa, ko kerrankin löysin pojalle sellaisen kankaan, joka ei ole liian värikäs ja lapsellinen.  Mutta tämä kangas osu ja upposi. 


Kankaan taisin tilata josku aikoinaan majapuulta ja malli on ottobre 3/2015 kesä lehdestä. 


Sisähuppuun laitoin tumman harmaan joustocollegen ja resoriksi tuli perinteistä mustaa. 
 Ihana kesähuppari siitä sitten tulikin. 


 Mukavaa keskivikkoa kaikille. 

-Hanna-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti