lauantai 30. toukokuuta 2015

Aarteita




Nyt se sitten löytyi se viimeinen matkalaukku kokoelmaa varten. Olen nimittäin jo pitkään etsiskellelyt sopivan väristä laukkua matkalaukkukokoelmaani. Onhan nuita vanhoja laukkuja ollut jo  parikin kappaletta nuiden lisäksi, mutta eivät sopineet mielestäni täydellisesti kokoelmaani.. tietty mulla on jouluna ollut punainen ja niin edespäin. Mutta ei mikään ole ollut niin nappi valinta kuin tämä... Kuvasta siis alimmainen on uusin matkalaukku.

Sitten uusin aarre on tämä ihana vanha rapistunut tuoli. Muutaman hassun euron se maksoi joten päätin kirpparilla että tämä lähtee minun matkaan. Pidän kuluneesta maalista tosi paljon mutta voi olla että joskus tuoli saa maalia pintaanasa. Istuin kangas kaipaakin jotain tuunausta, mutta se pistetään vielä mietintä myssyyn että mitä sille voisikaan tehdä. Onkos hyviä ehdotuksia? 

Kesä on jo korvalla kun nuorimmainen kävi hakemassa ensimmäisen luokan todistuksensa ja laulamassa suvivirren tänään aamulla. Täällä ei kyllä vielä ole oikein nuita kesäkelejä ollut mutta onneksi ensi viikoksi lupasi jo lämpenevän. Sitä odotellessa! Samaan aikaan kun toivon hellettä, niin toivon myöskin sateita jotta meidän kylvetty nurmikko pääsisi kasvamaan. Vielä vähän piha hommat jatkuu, kun täytyy alkaa terassiakin laittamaan kesäkuntoon ja istuttamaan kesäkukkia. Niin en tosiaan ole vielä laittanut yhtään kesäkukkia kun on ollut niin hurjan kylmä täälläpäin. Tekemisethän multa ei lopu koskaan kesken, kaikkea muutakin puuhaa on ulkotöiden lisäksi (kesävaaatteiden ompelu, saunan ja kylpyhuoneen ja ikkunoiden pesu ) Mutta en aijo ottaa ressiä niistä kaikki hoituu kyllä aikanaan. Teen sitä mukaan kun kerkeän. 

Niin ja tänäänhän on tosiaan se perinteinen valmistujaispäivä, joten onnea kaikille valmistuville ja opiskelunsa päättäville. Hyvää kesälomaa! 

Taidankin tästä pistää tuon ompelukoneen surisemaan kun on yksi tekele kesken. 

-Hanna-

2 kommenttia: